sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Kävin tänään fallkullassa eläimiä katsomassa, kilit oli ihania! Myös VPK talolla kävin kun siellä taidemyynti näyttely, nauratti kun oli laitettu Palmun työkin ylösalaisin ;) . Mutta siellä oli hienoja töitä, ja eniten jäi mieleen Sirak Abassayn öljyvärimaalaukset, hienoa sanon. Hän on Kazakstanista kotoisin ja asunut 15 vuotta suomessa. Haluaisin löytää hänen kotisivuansa tms eli jos joku tietää miten nimi oikeasti tai mahdollisesti kirjoitetaan niin kertokoon mulle, en löytänyt mitään viitettä häneen tuolla nimellä..

Sain ison työn valmiiksi, puoli litraa liimaa varmaan kuluikin sen kokoamiseen ja aikaa paljon..
Lisäsin myös liuskoja(osa oli tippunut) ja mustetta. Katsotaan vieläkö jatkan vai onko tämä nyt tässä.

Yksityiskohtia alla. Työ on omakuva ja omaelämänkerrallinen.





Työ koostuu 4:stä isosta akvarelli paperista jotka oli vain teipattu yhteen ja päälle liimatut esineet piti myös kasassa, joten olen tukipahvia ja vahvaa paperia liimaillut taakse ja tilasin kiilapuut Tapanilasta tähän. Ne valmistui alle vuorokaudessa! 160 x110 n työllä mittaa, eli on saman pituinen kuin minä ;)

Fallkullassa oli aivan ihana puu, haluan maalata sen vielä joskus!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti